Jorma 18.11.2009
100.000$ projekti ja EPT Vilamoura
Edellisestä EPT:stä (Barcelona) on jo yli vuosi aikaa, joten taas on aika lähteä EPT-tittelin metsästykseen. Barcelonasta muistan sen verran, että taso oli hyvin vaihteleva. Aloistuspöydässäni oli yksi PokerStars pro (en enää edes muista kuka), yksi hyvä pelaaja, kaksi täyttä paistia, jotka hädin tuskin osasivat säännöt ja loput keskiverto porukkaa.
Tuolloin flopit vaan eivät osuneet ja bluffailin 3-streettiä vain huomataksen, että paisti on maksanut pohjaparilla. Tipuin ensimmäisen päivän lopulla, kun stäkkini oli puolet averagesta ja sain flopilla parin, päistä auki olevan suoranvedon ja takaoven värinvedon.
Vilamouraan (Faroon) ei enää tähän aikaan vuodesta saanut suoria lentoja, joten jouduin Lentämään Lontoon kautta. Lontoossa en ollutkaan käynyt aikaisemmin, joten vietin siellä ensin pari yötä.
Nyt suuntaan pelaamaan live-satelliittia ja jos paikkaa ei napsu, ostan lipun mainin 1b-päivään. Lisäksi pelaan sivuturnauksia ja cashiä mahdollisimman paljon. Voi olla, että välillä joutuu hukuttamaan myös murheita (bad beattejä).
Taso Vilamouran turnauksessa on kuulemma paljon heikompi kuin Suomen isoissa turnauksissa. Portugalin pelaajista ei hirveesti ole riidejä, mutta toivon näkeväni paljon espanjalaisia, italialaisia ja ranskalaisia, jotka haluavat nähdä flopin kaikilla korteilla.
Toivottavasti ehdin päivittämään jotain fiilareita Foorumille myös täältä paikanpäältä!
Nettielämää
Otin itselleni pienen grindi-projektin, jossa tavoitteena tehdä 100k multittamalla nl400 ja nl600 huppi-pöytiä. Tarkoituksena vähentää ”työstressiä” ja tehdä voittoa erittäin pienellä riskillä.
2-outtinen riverillä 400bb syvillä NL5k-pöydässä saa nimittäin jo kokeneemmankin pelimiehen tilttaamaan. Tavote näyttäisi täyttyvän yllättävänkin nopeasti, jos sama meno jatkuisi. Tuntuu siltä, että kuka vaan joka osaa pelin säännöt pystyisi tekemään voittoa noissa iPokerin huppi-pöydissä.
Turnauksista tulen netissä lähiaikoina ainakin pelaamaan ECOOP:pia alkaen 23.11. BetnGo:lla.
Graphi loka-marraskuulta (klikkaamalla suuremmaksi):
___________
Kirjoittaja on pokeriammattilainen suosikkipelinään NL1000$ heads-up. Suurin turnausrahastus on Midnight Sunin pääturnauksen 3.sija – 66.833€.
Lue edellinen / seuraava
Kommentit
6 kommenttia artikkelista “100.000$ projekti ja EPT Vilamoura”
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
Hyppää foorumille keskustelemaan.
- Koiranelämää Telesinan parissa Hund
- Pokerin Pelaaja LocoIsBack
- PokerStrategy Pyykkikori
- CelebPokerin syyskuun $1.750 rakekisa Pokerista.fi
- Cassulla työrytmiä mukaillen Mascali
- Battle Goes on... jjames VS SuperTilt jjames
- Pokeristalaisten Turnausvoitot-ketju bustynuts
- Hi / Lo Split - Blogi by JPe JPe
Osallistu keskusteluun luomalla tili tästä - Herkulliset nimimerkit menevät nopeasti!
Uusimmat pokeriuutiset
WPT Lontoo: Bubble puhkesi – 18 jatkaa voiton tavoittelua
3.9.2010
WPT Lontoossa lähestytään ratkaisuhetkiä. 18 pelaajaa jatkaa yli 273,000£ tavoittelua.
Toby Lewis kruunattiin Vilamouran kuninkaaksi
3.9.2010
20-vuotias britti, Toby Lewis, vei voiton EPT Vilamouran pääturnauksessa. Voitosta nuorukainen korjasi lähes 468,000€.
Saksalainen “deprimiert” ei masentunut tappioistaan – meni ja tienasi $574K
3.9.2010
Patrik Antonius kuritti keskiviikon ja torstain välisenä yönä saksalaista “deprimiertiä” yli 390,000 dollarin edestä, mutta viime yönä pelaaja onnistui voittamaan tappionsa takaisin, tienaten 574,000 dollaria.
Pokerista uutisarkisto
- September 2010
- August 2010
- July 2010
- June 2010
- May 2010
- April 2010
- March 2010
- February 2010
- January 2010
- December 2009
- November 2009
- October 2009
- September 2009
- August 2009
- July 2009
- June 2009
- May 2009
- April 2009
- March 2009
- February 2009
- January 2009
- December 2008
- November 2008
- October 2008
- September 2008
- August 2008
- July 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007









BorisR kommentoi 18.11.2009 kello 3:10
Katoinko kilpailevalta sivulta että sun nimi mainittaa listassa. Ei siin kummempia, pirusti vaan onnea että flipit tulee himaan ja pari vähempi outtistakin.
GL.
tyrantella kommentoi 18.11.2009 kello 5:27
onko tulossa videoita grindeistä lähiaikoina?
EPT Vilamoura: 1A -päivä pelattu | Pokerista kommentoi 18.11.2009 kello 9:43
[...] -päivänä suomalaisia nähdään lisää. Tulessa ovat ainakin blogaajamme Jorma Nuutinen, Mika Hällström, Miikka Anttonen,Sami Kelopuro ja Jari [...]
ZSKA kommentoi 18.11.2009 kello 13:25
Wow … Jotku ne osaa. Kaunis graphi!
Erno kommentoi 18.11.2009 kello 13:40
Kaunis käppyrä tosiaan, ei voi muuta sanoa. :)
100.000$ projekti kasassa – mukana käsihistorioita | Pokerista kommentoi 10.1.2010 kello 22:14
[...] 100k-projektini on vihdoinkin valmiina pienin downswingin ja joulukuun laiskottelun jälkeen. Loppupään kädet ovat sekaisin $- €- ja £-pöydistä, vaikka näkyvätkin dollareina. Nyt on pakko sitten jo pelata isompaa… ja Freezeoutissa nähdään, pelaan siellä Terminatorin ja Main Eventin. [...]