Tuomo 24.7.2009
Peliteoriaa ja pick-up lineja
Mitä sä teet?
Jouduin viime viikonloppuna kiusalliseen tilanteeseen. Nuori, tekniikan tohtoriksi valmistunut, jokusen kurssin peliteoriaa opiskellut nuori nainen kyseli minulta ammatistani. Yleensä kun kertoo pelaavansa pokeria ammatikseen on ensinmäinen jatkokysymys jotain tyyliin: “Ai jaa, ootsä voitolla vai tappiolla?”. Nyt tilanne oli hieman erilainen. Hän oli varsinkin ilmeisen kiinnostunut kun mainitsin tekeväni hieman tutkimustyötä pokerin teoriaan liittyen. Tilanteen erikoislaatuisen luonteen takia en kuitenkaan saanut selitettyä asiaa niin hyvin kuin olisin halunnut. Asia jäi tietenkin vaivaamaan ja olen yrittänyt hieman paremmin jäsennellä itselleni, mitä oikeastaan teenkää ja mistä pokerissa on pohjimmiltaan kysymys.
Mitä pokeri on?
Pokeri on nollasummapeliä . Toisen pelaajan tappiot ovat toisen voittoja (huomioimatta kasinoiden perimää rakea, joka ei nyt ole relevantti koska se ei kuulu pokerin sääntöihin). John Nashin Nobelin palkintoon johtaneesta peliteorian tutkimuksesta, jonka mukaan kaikissa kahden pelaajan nollasummapeleissä on olemassa teoriittinen optimistrategia, jota vastaan on mahdotonta voittaa, on johdettu todistus, että myös pokeripeleissä on olemassa tällainen strategia. Pokeritilanteita ja vaihtoehtoja on kuitenkin lähes loputtomasti varsinkin pelissä kuten no-limit holdem, jossa pelimerkkien määrä ja bettien koon valinta kerrottuna mahdollisina pöytä- ja käsikorttiyhdistelmillä johtavat siihen, että jonkinlaisen yleisen optimistrategian laskeminen on lähes mahdotonta. Tilanteita voi kuitenkin tarkastella ja ratkoa yksitellen ja soveltaa näitä ratkaisuja muihin tilanteisiin.
Miten tämä sitten tapahtuu?
Itse lähestyn ja toimin asian suhteen jokseenkin seuraavanlaisesti:
Otan tarkasteltavan tilanteen, esimerkiksi flopin pelaaminen kahden pelaajan välillä, kun toinen on korottanut ennen floppia ja toinen maksanut. Ylivoimaisesti tärkein asia on ensin päätellä/tietää/laskea kaikki mahdolliset kädet, joita kummallakin pelaajalla voi olla. Tämä tietysti riippuu positioista, joista molemmat ovat pottiin päätyneet. Optimaaliset aloituskäsiranget molemmille pelaajille voidaan jokseenkin laskea simulaatioiden avulla ainakin jos stackien koko on 100bb tai alle (luoden teoreettisen pelin, jossa saa vain korottaa tai kipata), mutta yleensä riittää tieto siitä, mitä ihmiset yleensä pelaavat mistäkin positiosta. Jos tarkasteellaan käytännön tilannetta, otetaan vaan Pokertrackerista tai vastaavasta prosenttiluku, ja päätellään käsiryhmien sisällöt yleisten tendessien perusteella.
Nyt meillä on kaksi käsiryhmää ja floppi. Riippuen siitä mitä halutaan, voi flopin sisältö olla tiedossa tai ei. Seuraavaksi suunnitellaan molempien käsiryhmien pelistrategia niin, ettei kumpikaan voi muuttaa pelitapaansa ja voittaa enempää rahaa. Tärkeintä on tasapainoitus arvokäsien ja bluffien välillä ja se, että erilaisten tapahtumien (bet,check,call) joukossa on kaikenlaisia ja kaikenvahvuisia käsiä, jotta vastustaja ei voi hyväksikäyttää sinua tekemäsi valinnan perusteella. Jos esimerkiksi sökötät aina tarkoituksena luovuttaa vastustajan bettiin, ja lyöt aina kun toivot vastustajalta maksua, tulee tarkkaavainen pelaaja viemään rahasi hyvin nopeasti.
Riippuen flopin tekstuurista ja equityjen jakautumisesta käsiryhmien välillä ja käsiryhmien sisäisten ryhmien (arvokädet, bluffit, semibluffit) välillä, voi esimerkiksi “täysbluffeja” olla paljon tai vähän. Mitä enemmän vahvoja käsiä joilla lyödään arvolyöntejä, sitä enemmän bluffeja voidaan lisätä. Bluffien tarkoituksen pitäisi olla antaa lisäarvoa vahvoille käsillesi, joten yleisesti niitä voidaan lisätä niin kauan, kunnes vastustajan reaktiot johtavat niiden odotusarvon nollaantumiseen. Kaikki tapahtumat (betit, checkit, reissut, callit) suhteutetaan toisiinsa käsiteltävän käsiryhmän sisäisen equityjakauman perusteella – mitä vahvempi range, sitä enemmän bettejä, mitä heikompi, sitä enemmän checkejä.
Ja sama suomeksi?
Hankalan kuuloista noin selitettynä, mutta kaiken tuon voi tavallaan yksinkertaistaa toteamalla, että pyritään pelaamaan vaikeasti luettavissa olevalla tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen check,bet ja call voi melkein tarkoittaa mitä tahansa kättä ja jokaisessa tapahtumassa kädet on vielä ryhmitelty niin, ettei vihollinen voi käyttää sinua hyväkseen, vaan hänenkin paras pelitapansa on yksinkertaisesti pelata oma käsirangensa samaan tyyliin, jottei hän itse joudu hyväksikäytetyksi.
Eli nyt on viikonlopuksi pick-up linet mietittynä! En ehtinyt tälläkään viikolla pelipöytien ääreen, joten videosarjan seuraava osa viivästyy taas. Teen sen nyt kuitenkin mahdollisimman pian seuraavan parin päivän aikana ja yritän järjestää ensi torstaiksi pyydetyn reilausession.
- Tuomo
Lue edellinen / seuraava
Kommentit
5 kommenttia artikkelista “Peliteoriaa ja pick-up lineja”
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
Hyppää foorumille keskustelemaan.
- VDB3-Jouluksi Las Vegasiin patse
- Foorumilaisten cashgamet ja illanistujaiset 11.9. Loimis
- Musa Corner Doofus
- Kysy ja joku varmasti vastaa - ketju HelloWorld
- Välikevennys Ex-Kalifi
- Vituttaako? JJoonasJJ
- Tavotteen voittaa pokkatilille kiloi aatzi
- Pokeristan reseptikerho planu
Osallistu keskusteluun luomalla tili tästä - Herkulliset nimimerkit menevät nopeasti!
Uusimmat pokeriuutiset
Ziigmundilla $1,3 miljoonaa levitettynä kahteen pöytään
9.9.2010
Ilari Sahamies kyni Cole Southilta peräti $700k torstai-illan heads upissa. Isoin potti oli $346k.
EU:n korkein oikeus vaatii Saksaa purkamaan uhkapelimonopolin
9.9.2010
Luxemburgissa toimiva EU:n korkein oikeus totesi Saksan pelimonopolin rikkovan EU-lakeja ja määräsi monopolijärjestelmän purettavaksi.
Full Tilt Poker avasi Dwanin ja Catesin haasteelle omat sivut – Cates yön suurin voittaja
9.9.2010
Full Tilt Poker on avannut viimeinkin omat sivut Tom “durrrr” Dwanin ja Daniel “jungleman12″ Catesin väliselle haasteelle. Tällä hetkellä Cates johtaa haastetta 691,146 dollarilla, kun 6820 kättä on pelattu vaaditusta 50,000 kädestä.
Pokerista uutisarkisto
- September 2010
- August 2010
- July 2010
- June 2010
- May 2010
- April 2010
- March 2010
- February 2010
- January 2010
- December 2009
- November 2009
- October 2009
- September 2009
- August 2009
- July 2009
- June 2009
- May 2009
- April 2009
- March 2009
- February 2009
- January 2009
- December 2008
- November 2008
- October 2008
- September 2008
- August 2008
- July 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007







padplay kommentoi 24.7.2009 kello 20:30
“Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen check,bet ja call voi melkein tarkoittaa mitä tahansa kättä ja jokaisessa tapahtumassa kädet on vielä ryhmitelty niin, ettei vihollinen voi käyttää sinua hyväkseen, vaan hänenkin paras pelitapansa on yksinkertaisesti pelata oma käsirangensa samaan tyyliin, jottei hän itse joudu hyväksikäytetyksi” tuota voisi kai kutsua jokaisen pokerin pelaajan tavoitteeksi! muuten oli kyllä taas sen verran rankkaa tekstiä et tota joutus miettii vielä ensi vuonnakin:)
Mie kommentoi 24.7.2009 kello 23:44
Joo. Teoreettinen “minua ei voi exploitata”-strategia on olemassa teoreettisesti, mutta toisaalta tuo strategia ei ole juuri koskaan se parhaiten vastustajaa exploittavaa.
ToltaGenius kommentoi 27.7.2009 kello 17:54
Lupaava alku! Kertoisitko Tuomo tarkemmin Nash-approksimaatioidesi soveltamisesta vihollisten rollin imurointiin. Eri nerokas muuten tuo mainitsemasi kuvitteellinen raise-fold -peli.
pakollinen kommentoi 27.7.2009 kello 19:00
Joo yksinkertasesti oma profitiivinen peli kasassa. Muusta ei tarvii huolehtia. Eli + Ev.
Se mitä amatöörit ajattelee pokerista on harhaluonteista koska he ymmärtävät pokerin säännöt muttei sääntöjä joita pokeri tottelee. :)
Tuomo kommentoi 31.7.2009 kello 20:22
ToltaGenius: En oo ihan varma mitä haluat kysyä? Oot kiinnostunut peliteoreettisten optimistrategioiden approksimaatiosta varmaankin?
On olemassa liuta softia, joilla noita juttuja voi laskeskella niin että pyörittelee rangeja vastakkain.
Mie: Olet oikeassa tapasi mukaan, mutta teoreettisen optimistrategian osaaminen myös helpottaa huomattavasti vihollisten exploittamista, koska on mahdotonta exploittaa ketään, jos ei tunnista heidän virheitään.