Jani 29.9.2009
Doyle Brunson: “Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä”
Doyle Brunson on pelaamassa WSOPE Main Eventtiä Lontoossa ja hyvin on pelannutkin, mutta kuitenkin hän haluaisi jo olla kotona Las Vegasissa perheensä luona. Rahan ja rakkauden välinen suhde on mitä ilmeisemmin Brunsonin kohdalla muuttunut.
Doyle Brunson pelasi itsensä kolmannelle pelipäivälle WSOPE Mainissa ja on chipeissä kuudentena. Mutta miksi mies haluaisi jo kotiin?
“Kipeän oikean jalan ohella olen onnistunut loukkaamaan vasemman jalan polveni ja lantioni. Lontoon kostea sää aiheuttaa minulle lisää kipuja enkä saa niihin mitään helpotusta,” Doyle tilittää.
“Olen katsonut täällä Lontoossa kaikki elokuvat mitä hotelli tarjoaa ja lisäksi käynyt kolme kertaa elokuvateatterissa, olen käynyt katsomassa montaa kulttuurinähtävyyttä ja nyt ainoa asia minkä haluan nähdä on Las Vegasin silhuetti kun lentokone laskeutuu sinne. Eurooppa on ok, mutta ei ole parempaa paikkaa kuin koti. Haluaisin jo olla kotona rakkaan vaimoni, tyttäreni ja kahden koirani kanssa,” Doyle jatkaa.
Phil Helmuthin esiinmarssista Lontoon WSOPE:ssä Brunson kommentoi: “Olen aina pitänyt Philistä ja puolustanut hänen “raivareitaan” sillä Phil on Phil, mutta nämä ylväät sisääntulot turnauksiin mitä hän tekee, ne ovat jo liikaa. Hän istui pelipöytääni pukeutuneena Julius Caesariksi mukanaan vähäpukeisiä tyttöjä. Tämä kaikki nolostutti minua. Olisin halunnut olla Brutuksen roolissa: olen pokeripuristi eivätkä Philin temput tuo esille niitä hienouksia mitä pokerissa oikeasti on.”
“Olen myös sitä mieltä, että WSOPE:n peliareenaa pitäisi vaihdella vuosittain. Lontoo on aivan liian kallis kaupunki nuorille ammattilaisille. The Empiro Casinon pitäisi olla myös suurempi. WSOPE houkuttelisi paljon enemmän pelaajia jos se pidettäisiin eri kaupungissa joka vuosi,“ Doyle laskelmoi ja ajatuksissaan on varmasti jotain perää.
Vai miltä kuulostaisi mahdollisuus päästä pelaamaan WSOPE:n Main Eventtiä vaikkapa Helsingissä?
Lähde: Card Player
Lue edellinen / seuraava
Kommentit
2 kommenttia artikkelista “Doyle Brunson: “Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä””
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
Hyppää foorumille keskustelemaan.
- VDB3-Jouluksi Las Vegasiin patse
- Foorumilaisten cashgamet ja illanistujaiset 11.9. Loimis
- Musa Corner Doofus
- Kysy ja joku varmasti vastaa - ketju HelloWorld
- Välikevennys Ex-Kalifi
- Vituttaako? JJoonasJJ
- Tavotteen voittaa pokkatilille kiloi aatzi
- Pokeristan reseptikerho planu
Osallistu keskusteluun luomalla tili tästä - Herkulliset nimimerkit menevät nopeasti!
Uusimmat pokeriuutiset
Ziigmundilla $1,3 miljoonaa levitettynä kahteen pöytään
9.9.2010
Ilari Sahamies kyni Cole Southilta peräti $700k torstai-illan heads upissa. Isoin potti oli $346k.
EU:n korkein oikeus vaatii Saksaa purkamaan uhkapelimonopolin
9.9.2010
Luxemburgissa toimiva EU:n korkein oikeus totesi Saksan pelimonopolin rikkovan EU-lakeja ja määräsi monopolijärjestelmän purettavaksi.
Full Tilt Poker avasi Dwanin ja Catesin haasteelle omat sivut – Cates yön suurin voittaja
9.9.2010
Full Tilt Poker on avannut viimeinkin omat sivut Tom “durrrr” Dwanin ja Daniel “jungleman12″ Catesin väliselle haasteelle. Tällä hetkellä Cates johtaa haastetta 691,146 dollarilla, kun 6820 kättä on pelattu vaaditusta 50,000 kädestä.
Pokerista uutisarkisto
- September 2010
- August 2010
- July 2010
- June 2010
- May 2010
- April 2010
- March 2010
- February 2010
- January 2010
- December 2009
- November 2009
- October 2009
- September 2009
- August 2009
- July 2009
- June 2009
- May 2009
- April 2009
- March 2009
- February 2009
- January 2009
- December 2008
- November 2008
- October 2008
- September 2008
- August 2008
- July 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007







planu kommentoi 29.9.2009 kello 8:57
“Vai miltä kuulostaisi mahdollisuus päästä pelaamaan WSOPE:n Main Eventtiä vaikkapa Helsingissä?”
Heti kun Harrah’s ostaa Grand Casion Helsingin RAY:ltä voi tämä toteutua. Aika paljon pitäis kekkoslovakiassa muuttua.
WSOPE Main Event: Markus Ristola rahoille | Pokerista kommentoi 30.9.2009 kello 6:50
[...] (314,5k) jatkaa turnausta 12 sijalta ja tuore WCOOP-mestari Yevgenyi Timoshenko (285k) on 15. Koti-ikävää jo poteva Doyle Brunson on myös edelleen mukana ja “papan” sijoitus on 21. ja stäkkiä löytyy [...]