Olli 26.11.2008

Esittelyssä Steve “MrSmokey1″ Billirakis

Steve Billirakis voitti kesäkuussa 2007 nuorimpana henkilönä ikinä WSOP:n rannekkeen. Vain 11 päivää täysi-ikäisyytensä jälkeen, Billirakis kaappasi rannekkeen ja hurjat $536k voittaessaan 3. kesäkuuta vuoden 2007 WSOP:n ensimmäisen turnauksen. Billirakis nousi heti kuuluisuuteen voittonsa johdosta ja nopeasti selvisi myös miehen nettialias, “MrSmokey1″.

Heti pokeriuransa alusta lähtien Billirakis oli tehnyt kovaa tulosta niin käteispeleissä kuin myös turnauksissa, mutta hänen omien sanojensa mukaan livepeleihin pääsy oli tuskaista odoteltavaa. Chicagosta kotoisin oleva Billirakis hallitsi PokerStarsin ja Full Tiltin $100/$200-tason pelejä jo pitkään ennen kuin jättipotti WSOP:stä tuli haltuun, mutta silti livepelit ovat vieneet miehen mennessään ja tätä nykyä pelitunteja netissä tulee harvemmin.

Billirakis on nyt vasta 22-vuotias, mutta tilastot puhuvat miehen puolesta kovaa kieltä. Reilun neljän vuoden online-uran aikana Billirakis on voittanut mukavat $1,1 miljoonaa pelkästään PokerStarsin turnauksissa. Tämän lisäksi mies on nähty varsin usein highstakes PL Omaha ja NL Holdem pöydissä mukavalla menestyksellä.

Yksi kovimmista saavutuksista on kuitenkin se, että puolentoista vuoden liveturnaus uran aikana rahastuksia on Billirakisille kerääntynyt peräti $1,2 miljoonaa.

Tällä hetkellä Billirakisin meno näyttää varsin hyvältä eikä nuorukaisen päätä huimaa mikään. Pokerimaailmassa tilanteet muuttuvat kuitenkin todella äkkiseltään, joten toivotaan että 22-vuotias Billirakis pitää päänsä kylmänä ja pakan kuumana.

www.pokervedict.com
www.cardplayer.com

Kommentoi

pakollinen

pakollinen, ei näy

Uusimmat pokeriuutiset

WPT Lontoo: Bubble puhkesi – 18 jatkaa voiton tavoittelua

3.9.2010

WPT Lontoossa lähestytään ratkaisuhetkiä. 18 pelaajaa jatkaa yli 273,000£ tavoittelua.

Toby Lewis kruunattiin Vilamouran kuninkaaksi

3.9.2010

20-vuotias britti, Toby Lewis, vei voiton EPT Vilamouran pääturnauksessa. Voitosta nuorukainen korjasi lähes 468,000€.

Saksalainen “deprimiert” ei masentunut tappioistaan – meni ja tienasi $574K

3.9.2010

Patrik Antonius kuritti keskiviikon ja torstain välisenä yönä saksalaista “deprimiertiä” yli 390,000 dollarin edestä, mutta viime yönä pelaaja onnistui voittamaan tappionsa takaisin, tienaten 574,000 dollaria.

Pokerista uutisarkisto

Winnerilta huikea VIP ja Pokeristan kisat! 888Poker