Teemu 13.4.2008
Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen
Nuorena miehenä Jani Vilmunen pelasi paljon jalkapalloa ja haaveili nousevansa ammattilaiskentille.

Jalkapalloilijan ura kuitenkin tyssäsi, kun Jani ei jaksanut panostaa täysillä futikseen. Akillesjänteen ongelmat 14-vuotiaana eivät myöskään auttaneet uran edistymisessä. Myöhemmin mies löysi pokerista ammatin itselleen.
Pelaajana Jani Vilmunen on aggressiivinen, Janin pelityyli sopiikin erityisen hyvin hänen leipäpeliinsä – pot limit Omahaan. Jani on maailmanluokan Omaha peluri, varsinkin käteispeleissä, mutta myös turnaukset onnistuvat.
Uran alku
Vilmunen tutustui pokeriin jo kahdeksanvuotiaana. Aluksi pelit olivat leikkimielisiä – sököä serkkupoikaa vastaan pikkupanoksilla. Rahasta pelaaminen kiehtoi kuitenkin Vilmusta jo tuolloin kovasti.
Panokset nousivat pikkuhiljaa ja ensimmäinen käynti Helsingin kasinolle tapahtui 90-luvun lopulla. Vilmunen oli tuolloin ollut pienessä maistissa ja päätynyt lopulta häviämään 3600 markkaa, summa teki pahan loven Janin kassaan ja pakollinen tauko peleistä oli edessä.
Omahan – tie kohti ammattilaisuutta
Vilmusen pakollinen tauko peleistä kesti puoli vuotta. Tauon jälkeen Jani palasi pelien ääreen ja osallistui Omaha liveturnaukseen.
Jani sijoittui tuossa turnauksessa kolmannelle sijalle. Sijoitus ei tuonut kovinkaan suuria rahoja, mutta nyt hän oli löytänyt leipäpelinsä – pot limit Omahan. Tuolloin, tarkalleen syksyllä -98 hän päätti ruveta tähtäämään kohti ammattilaisuutta.
Kantapään kautta huipulle
Otettuaan ammattimaisemman otteen pokeriin, alkoi Vilmunen tutkimaan omaa peliään tarkemmin. Mies analysoi käsiään ja omaa peliään kokonaisuudessaan. Jani pelasi tuolloin aika rohkeaa ja isoa peliä – hän oli vielä pelaajana kypsymätön. Huipulle nouseminen ei onnistunutkaan silmänräpäyksessä, vaan siihen kului vuosia.
Lopulta Jani kuitenkin onnistui nousemaan kantapään kautta huipulle. Nykyään voitot ja tappiot liikkuvat päivittäin viisi- tai kuusinumeroisissa summissa.
Omahan maailmanmestaruus tuskallisen lähellä vuonna 2006
Vilmunen selvisi hienosti vuoden 2006 World Series Of Pokerissa. 10,000 dollarin sisäänoston pot limit Omaha turnauksessa hän pelasi itsensä finaalipöytään asti, itse asiassa mies lähti finaaliin chipleadissa.
Finaali kuitenkin alkoi hyvin epäonnisesti, sillä amerikkalainen Lee Watkinson veti hänestä ilkeästi ohi suuressa potissa. Heti tuon hävityn potin jälkeisessä jaossa tuli suomalaiselle lähtö. Jani sijoittui turnauksessa lopulta seitsemännelle sijalle tienaten 81,968 dollaria.
Samaisessa finaalissa pöydästä löytyi myös toinen suomalainen Thomas Wahlroos, joka sijoittui vuorostaan sijalle kahdeksan. Maailmanmestaruuden voitti lopulta Lee Watkinson.
Vilmusesta tullaan varmasti kuulemaan tulevaisuudessa enemmän turnauksien osalta, saa nähdä irtoaako pottiompun maailmanmestaruus lähiaikoina!
“Nettipokeri ei oikeaa pokeria”, totesi Vilmunen
Vilmunen suhtautui nettipokeriin sen yleistyessä hyvin epäilevästi. Jani ei uskonut sen olevan oikeaa pokeria.
Noin ei Vilmunen kuitenkaan nykyään enää usko. Suurin syy miksi Jani ei uskonut nettipokerin olevan oikeaa pokeria, oli yksinkertaisesti liian vähäiset kokemukset peleistä netissä.
Nykyään Jani pelaakin paljon juuri netissä, ja tulokset ovat olleet hyviä. Alku oli kuitenkin vaikea Vilmuselle, ja hän hävisikin suuria summia. Vilmunen lopulta löysi oikean tyylin myös nettipeleille.
Jani pelaa näinä päivinä Full Tilt Pokerilla nimimerkillä “KObyTAPOUT”.
Vilmusen paha tapa – kännipokeri
Ville Wahlbeck kertoi Poker Magazinessa (NRO 2/2008) Jani Vilmusen pahasta tavasta, kännipokerista. Jani on kuulemma kuopannut kännipokeriin melkoisia summia uransa aikana.
Wahlbeck, Vilmunen ja joukko muita suomalaisia pokerinpelaajia olivat olleet porukalla Las Vegasissa WSOP-turnauksia varten kolme vuotta sitten. Suomalaiset olivat vuokranneet yhteisen asunnon, jossa he asustelivat WSOP:n ajan.
Eräänä iltana Vilmunen oli saanut kovassa laitamyötäisessä idean istahtaa netin suurimpaan limit Hold’em pöytään. Pelaamaan yhtä maailman kovinta limiittiharjaa vastaan. Vilmusella oli tuohon aikaan hyvin vähän kokemusta limit Hold’emista eikä se todellakaan ole koskaan ollut suomalaisen vahvin pelimuoto pokerissa. Toiset suomalaiset olivatkin yrittäneet estää Jania, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Alkuun Jani oli voittanutkin, mutta lopulta alamäki alkoi ja vastustaja grindasi Janin melko nopeasti kumoon. Vilmusta ei paljoa hymyilyttänyt aamulla, kun kaverukset kysyivät: “No, mikä on vointi maailman kovimmalla limiittiharjalla?”.
Lähteet: Pokeri Lehti – NRO 2/2007 ja Poker Magazine – NRO 2/2008
Kommentit
93 kommenttia artikkelista “Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen”
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
Hyppää foorumille keskustelemaan.
- Elitloppet 2010 - 28.-30.5. - Pokeristan edustus jenjar
- PokerTracker / Ace Hud jne.. apuohjelmat ja ongelmat Highway25
- Heron 0 to 10 K haaste naurelius
- Tänään 5,5$ turnaus Betfairilla - turnausliiga starttaa Kaltsu
- Pokerista cash game nutzgirl
- Onko muilla ongelmia Betsafe pokerilla? Stonethesurferdude
- Prk DP sorono
- MiniFTOPS XV 11.3-22.3 (UTC+3) Nouke
Osallistu keskusteluun luomalla tili tästä - Herkulliset nimimerkit menevät nopeasti!
Uusimmat pokeriuutiset
Phil “Poker Brat” Hellmuth liekeissä WPT Bay 101 Shooting Starissa
11.3.2010
WPT:n Bay 101 Shooting Star lähestyy loppuhuipennustaan – jäljellä ovat enää ne 27 pelaajaa, jotka taistelevat turnauksen voitosta ja $878.500 ykköspalkintorahoista.
Phil Ivey edelleen “The Nuts” -listan kärjessä
11.3.2010
ESPN -kanavan pokerikolumnistit ylläpitävät parhaiden pokerinpelaajien “The Nuts” -listaa. Phil Ivey ei anna kilpailijoilleen armoa tässä “kisassa”, vaan hän on sinnikkäästi listan ykkösenä, jo neljättä kuukautta putkeen.
Kuumimmat julkkispokerinaiset Top 20 – Made By Maxim
11.3.2010
Maxim -lehti otti ja laati oman näkemyksensä mukaisen listan pokerin kuumimmista beibeistä.
Pokerista uutisarkisto
- March 2010
- February 2010
- January 2010
- December 2009
- November 2009
- October 2009
- September 2009
- August 2009
- July 2009
- June 2009
- May 2009
- April 2009
- March 2009
- February 2009
- January 2009
- December 2008
- November 2008
- October 2008
- September 2008
- August 2008
- July 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007









Jani Vilmusen pelaajaesittely julkaistu | Pokerista kommentoi 13.4.2008 kello 0:13
[...] Jani Vilmusen pelaajaesittelyn löydät täältä. [...]
Antonius kertoo EPT Monte Carlon aloituspäivästään | Pokerista kommentoi 14.4.2008 kello 11:50
[...] 4. Toinen veto golfin saralla – tiimimatsi (panos 200,000 dollaria). Patrik ja hänen assistenttinsa vs kaksi suomalaista pokeriammattilaista (Sahamies ja Vilmunen?). [...]
Juha Helppi | Pokerista kommentoi 20.4.2008 kello 15:43
[...] oli tuolloin pyörinyt samoja nimiä kuin nykyäänkin, kuten esimerkiksi Jani Vilmunen ja Aki [...]
Phil Ivey voitti $91k FullTiltillä | Pokerista kommentoi 24.4.2008 kello 11:32
[...] häviten 120,000 dollaria. Myös Hac “trex313″ Dang (-117,000 dollaria) ja suomalainen Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen (-58,000 dollaria) jäivät peleistään [...]
Sahamies kuoppasi miljoonan huhtikuussa – “ICallSoWhat” voitti 1,5 miljoonaa | Pokerista kommentoi 2.5.2008 kello 0:04
[...] Sahamies – $-1.007.289 2. “lady marmelade” – $-899.226 3. Gus Hansen – $-371.111 4. Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen – $-301.337 5. Guy “noataima” Laliberte – $-258.525 6. “Bleachbum” – [...]
Vilmunen aloitti toukokuun vahvasti – voitti $208k FullTiltin Omahassa | Pokerista kommentoi 2.5.2008 kello 11:44
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen sai mahtavan alun toukokuulle – mies onnistui voittamaan torstaina 208,000 dollaria Full Tilt Pokerin Omahassa. [...]
Hac “trex313″ Dang saanut kylmää kyytiä toukokuussa – tappiolla $585k | Pokerista kommentoi 4.5.2008 kello 11:48
[...] parhaiten on pärjännyt Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen (+127,000 dollaria). Sahamies on vuorostaan eillisten voittojensa myötä nyt toukokuulta [...]
Benyaminelle jälleen voittopäivä – tiistaina tuli voittoa $357k | Pokerista kommentoi 7.5.2008 kello 11:45
[...] suurin häviäjä oli Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen. Vilmunen aloitti toukokuun vahvasti tekemällä $208k voittoa, nyt nuo voitot ovat kuitenkin [...]
Benyamine hävisi lähes $300k maanantaina, Vilmunen voitti $107k | Pokerista kommentoi 13.5.2008 kello 13:39
[...] “durrrr” Dwan teki mukavat 157,000 dollaria voittoa. Suomalaisista parhaiten pärjäsi Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen, voittaen 107,000 [...]
“CHUFTY” voitolla 807k | Pokerista kommentoi 14.5.2008 kello 11:51
[...] joka on viimeinkin saanut pelinsä sujumaan. Voittoa on nyt tullut 464,000 dollaria. Myös Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen on kuukaudelta 120,000 dollaria [...]
Vauhdikas tiistai FullTiltillä, Cole South ja suomalaiset vauhdissa | Pokerista kommentoi 21.5.2008 kello 11:41
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen vuorostaan hävisi tiistain peleissä 54,000 dollaria. [...]
Di “Urindanger” Dang voitti $408k | Pokerista kommentoi 28.5.2008 kello 11:26
[...] eniten hävisi Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen, tappiota tuli 40,000 [...]
Cole South aloitti vahvasti kesäkuun | Pokerista kommentoi 2.6.2008 kello 12:20
[...] peleissä nähtiin Ilari “Ziigmund” Sahamies ja Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen. Sahamies voitti $37k ja Vilmunen [...]
Antonius tulee käymään Suomessa tänä kesänä | Pokerista kommentoi 11.6.2008 kello 0:02
[...] pokeriystäviensä saapumista Las Vegasiin, miehellä on esim. 200,000 dollarin golfveto Jani Vilmusen [...]
Thomas Wahlroos hyvissä asemissa $5k:n rebuy Omahassa | Pokerista kommentoi 15.6.2008 kello 20:49
[...] Thomas Wahlroos on nimittäin vielä taistossa mukana kohtuullisella 171,200 stackilla. Myös Jani Vilmunen sinnittelee vielä mukana 67,500 stackilla. Toivotaan, että suomalaisten toinenkin päivä [...]
Wahlroos ja Vilmunen ulos Omahasta ennen rahoja | Pokerista kommentoi 16.6.2008 kello 12:20
[...] Thomas Wahlroos ja Jani Vilmunen eivät valitettavasti yltäneet edes rahoille WSOP:n 5,000 dollarin rebuy [...]
Antoniuksen toinen videoblogi suomeksi, kertoo mm. Ilarin katkoneen FTP:n tilinsä | Pokerista kommentoi 16.6.2008 kello 13:17
[...] vaikuttaa melko turhautuneelta videossa, sillä suomalaiset Thomas Wahlroos ja Jani Vilmunen “vinkuvat” häneltä [...]
Benyamine voitti $387k, suomalaiset myös vauhdissa | Pokerista kommentoi 24.6.2008 kello 14:37
[...] Antonius (+$166k) ja “PixKim” (+$35k). Ilari “Ziigmund” Sahamies (-$36k) ja Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen (-$28k) tekivät vuorostaan [...]
Antonius ja Vilmunen lauantain suuret voittajat | Pokerista kommentoi 29.6.2008 kello 11:23
[...] Jani “KobyTAPOUT” Vilmunen ja “PixKim” pitivät Suomen lippua yllä vuorostaan Pot-Limit Omahan puolella. Vilmunen kirjautti 200,000 dollaria voittoa ja “PixKim” teki vuorostaan 71,000 dollarin voitot. [...]
Benyamine voitti kesäkuussa $1,5M, Sahamies hävisi $883k | Pokerista kommentoi 1.7.2008 kello 12:22
[...] kesäkuussa olivat: “present” (+$774K), Richard “CHUFTY” Ashby (+$568k) ja Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen [...]
Rosenkrantz ja Vilmunen aloittaneet heinäkuun vahvasti | Pokerista kommentoi 3.7.2008 kello 11:32
[...] “pr1nnyraid” Rosenkrantzille, mies on tehnyt voittoa jo 402,000 dollarin edestä. Myös Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen on saanut hyvän alun, kuukausi on jo 211,000 dollaria [...]
“patatino” tienasi torstaina $433k, “PixKim” ja Sahamies tekivät tappiota | Pokerista kommentoi 4.7.2008 kello 11:26
[...] parhaiten pärjäsin Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen, mies voitti 170,000 dollaria. Vilmusen heinäkuu on alkanut todella hyvin, pelit ovat plussalla jo [...]
Main Eventin kaksi aloituspäivää takana, yli kymmenen suomalaista jatkaa | Pokerista kommentoi 5.7.2008 kello 16:35
[...] Kangas – 74,350 Jani Vilmunen – 67,150 Patrik Antonius – 64,125 Santeri Valikoski – 39,925 Daniel Salminen – 38,600 Hannu Korva – [...]
Benefield voittoisa FTP:lla, toimintaa myös Microgamingilla | Pokerista kommentoi 6.7.2008 kello 12:16
[...] perässä voitoissa tulevat “applsgirl” (+$420k) ja Suomen Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen [...]
Maya Geller-Antonius päihitti miehensä Patrik Antoniuksen 2a-päivänä | Pokerista kommentoi 9.7.2008 kello 12:05
[...] – 400,000 Jeremiah Smith – 390,000 Brandon Adams – 371,000 … Maya Geller-Antonius – 130,000 Jani Vilmunen – 106,000 Patrik Antonius – [...]
Yhdeksän suomalaista hienosti jatkoon WSOP:n pääturnauksen 2a-päivästä | Pokerista kommentoi 9.7.2008 kello 17:48
[...] Jani Vilmunen – 179,800 Janne Runtti – 133,600 Hannu Korva – 114,000 Mika Paasonen – 98,100 Petteri Pirinen – 91,800 Santeri Välikoski – 68,600 Minna Ritakorpi – 62,000 Patrik Antonius – 29,500 Voitto Rintala – 24,700 [...]
Yhteensä 12 suomalaista jatkaa Main Eventin kolmanteen päivään | Pokerista kommentoi 10.7.2008 kello 17:24
[...] jatkoon meni hienosti 12 kappaletta, korkeimmalla Suomen lippua pitää Jani Vilmunen (kuvassa) lähes 180k stackilla. Alla myös kaikki muut jatkoon selvinneet suomalaiset ja [...]
Runtti tienasi $25k, neljä suomalaista jatkaa Main Eventin neljänteen päivään | Pokerista kommentoi 11.7.2008 kello 13:34
[...] mukana taistossa ovat vielä epävirallisten tietojen mukaan Jani Vilmunen, Minna Ritakorpi, Santeri Välikoski ja Hannu Korva. Janne Runtti tipahti vuorostaan turnauksesta, [...]
Antonius hyvin tyytymätön Wynn Golf Klubin palveluun | Pokerista kommentoi 11.7.2008 kello 16:36
[...] Antonius oli hiljattain golfaamassa Jani Vilmusen ja Brandon Adamsin kanssa Las Vegasin Wynn Golf [...]
Välikoski, Ritakorpi ja Pirinen jatkavat 9,1 miljoonan dollarin metsästystä | Pokerista kommentoi 12.7.2008 kello 12:20
[...] alussa suomalaiset ottivat yhteen, kun Jani Vilmunen tiputti Eetu Vehiläisen. Miehet menivät ennen floppia all-in, Vehiläisellä oli A-K ja [...]
Ilari Sahamies velkaa Antoniukselle $165k? | Pokerista kommentoi 18.7.2008 kello 14:57
[...] Sahamies pelaili $200/$400 PLO pöydässä mm. Jani “KObyTAPOUT” Vilmusen ja Patrik Antoniuksen [...]
“slaktarn” tienasi $191k, “CHUFTY” esitteli miljoonaa dollariaan | Pokerista kommentoi 20.7.2008 kello 11:21
[...] tappiot lauantaina menivät Gus Hansenille, tappiota tuli 209,000 dollaria. Myös Suomen Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen päätyi häviämään päivän aikana 110,000 [...]
Rafi “howisitfeellike” Amit aloittanut elokuun vahvasti | Pokerista kommentoi 4.8.2008 kello 19:16
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmusen elokuu on vuorostaan alkanut hyvin huonosti, mies on hävinnyt jo 432,000 dollaria! [...]
Suomalaiset tekivät kunnon voittoa tiistaina | Pokerista kommentoi 6.8.2008 kello 11:28
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen – $-191.373,00 [...]
Benyamine, Hansen ja Antonius voittolistan kärjessä | Pokerista kommentoi 13.8.2008 kello 11:32
[...] Sung (-$527k), myös suomalaiset Ilari “Ziigmund” Sahamies (-$280k) ja Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen (-$183k) ovat [...]
Jani Vilmunen SM-kisojen Omaha-turnauksen voittoon | Pokerista kommentoi 25.8.2008 kello 0:42
[...] Jani Vilmunen voitti SM-kisojen Omaha PL 1000€+50€ Freezeout turnauksen Helsingin Grand Casinolla. Vilmunen tienasi voitostaan hienot 35,700 euroa. [...]
Rafi Amit tienannut elokuussa lähes $900k, suomalaisista parhaiten on pärjännyt Wahlroos | Pokerista kommentoi 26.8.2008 kello 16:28
[...] Steve Sung, tappiot näyttävät nyt miehelle 836,000 dollaria. Myös Patrik Antonius (-$229k), Jani “KObyTAPOT” Vilmunen (-$183k) ja Ilari “Ziigmund” Sahamies (-$150k) ovat toistaiseksi tappiolla elokuun [...]
$25k HU PLO Championshipin alkuun viikko, Antonius ja Wahlroos mukana | Pokerista kommentoi 30.8.2008 kello 11:39
[...] sen sijaan ilmoittautuneet Thomas Wahlroos ja Patrik Antonius. Nähtäväksi jää osallistuvatko Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen ja Ilari “Ziigmund” Sahamies myös [...]
Rafi “howisitfeellike” Amit tienasi elokuussa miljoonan | Pokerista kommentoi 1.9.2008 kello 13:23
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen – [...]
Neljä suomalaista jatkoo WSOPE:n pääturnauksen ensimmäisestä erästä | Pokerista kommentoi 28.9.2008 kello 13:04
[...] jatkoon meni hienosti neljä kappaletta. Tukevimmat stackit päivän aikana sai kerättyä Jani Vilmunen ja Mika Paasonen. Myös Aki Votkin ja Ville Wahlbeck menivät [...]
11 suomalaista jatkaa WSOPE:n pääturnauksessa – “BoostedJ” ja Negreanu vievät kärkeä | Pokerista kommentoi 29.9.2008 kello 11:27
[...] Jani Vilmunen – 66,875 [...]
Yhteensä 62 pelaajaa jatkaa WSOPE:n pääturnauksessa – viisi suomalaista myös vielä mukana | Pokerista kommentoi 30.9.2008 kello 11:09
[...] Sointula – 184,800 Perttu Bergius – 119,800 Harri Pehkonen – 82,200 Toni Hiltunen - 78,600 Jani Vilmunen – [...]
Gus Hansen aloittanut lokakuun hyvin – Vilmunen tehnyt tappiota | Pokerista kommentoi 4.10.2008 kello 15:41
[...] huonoiten lokakuun ovat aloittaneet Rafi “howisitfeellike” Amit ($-232k) ja Suomen Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen [...]
Vilmunen ja “PixKim” tehneet tuntuvaa tappiota lokakuussa | Pokerista kommentoi 8.10.2008 kello 16:04
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen (kuvassa) on hävinnyt tuntuvat 464,000 dollaria ja myös suomalainen “PixKim” on montuttanut 333,000 dollarin edestä. [...]
Gus Hansen voittolistan lokakuun voittolista kärjessä | Pokerista kommentoi 14.10.2008 kello 15:30
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen – $-464,000 [...]
Gus Hansen lokakuun voittolistan kärjessä | Pokerista kommentoi 14.10.2008 kello 15:33
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen – $-464,000 [...]
Kelopuro, Antonius ja Sahamies tekivät kovat voitot lauantaina | Pokerista kommentoi 19.10.2008 kello 15:24
[...] suurimmat tappiot ovat vuorostaan menneet pelaajille “elmariachimacho” (-$610k) ja Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen [...]
Patrik Antonius kertoo putkakeikasta | Pokerista kommentoi 22.10.2008 kello 20:57
[...] Useimmiten Patrik golfaa Phil Iveyn, Erik Lindgrenin, Daniel Negreanun, Brandon Adamsin ja Jani Vilmusen [...]
Tom “durrrr” Dwan huikeassa iskussa Full Tilt Pokerilla | Pokerista kommentoi 25.10.2008 kello 15:55
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen – $-537,000 [...]
Gus Hansen liekeissä lokakuun nettipeleissä – voittanut $3,2M! | Pokerista kommentoi 27.10.2008 kello 18:12
[...] Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen – $-537,000 [...]
Gus Hansen suurin voittaja lokakuussa, Laliberte teki kunnon tappiot | Pokerista kommentoi 1.11.2008 kello 17:21
[...] “LarsLuzak” Kelopuro teki paluun pöytiin ja Patrik Antonius kuin myös Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen nähtiin pöydissä [...]
Sahamiehellä yli 1,1 miljoonan dollarin viikko takana | Pokerista kommentoi 18.11.2008 kello 22:54
[...] suomalaisista “PixKim” voitti $36k ja ”OlliPolli” $12k. Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen sen sijaan hävisi $-86k ja Thomas Wahlroos [...]
Antonius jatkoi voittokulkuaan, Hansen suurin voittaja | Pokerista kommentoi 24.11.2008 kello 23:06
[...] tyytyessä “vain” vajaan $-400k tappioihin. Sami “LarsLuzak” Kelopurokin ja Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen jäivät myös tappiolle viime viikolta. Kelopuron tulos oli $-319k ja Vilmusen [...]
Marraskuun tulokset Full Tilt Pokerilla | Pokerista kommentoi 1.12.2008 kello 23:43
[...] voitti $179k ja Sahamies $122k. Tappiollisen kuukauden pelasivat Kelopuro $-66k ja Jani Vilmunen [...]
Tom Dwanilla miltei kahden miljoonan dollarin viikko takana | Pokerista kommentoi 9.12.2008 kello 13:38
[...] $10k sekä “PixKim” $5k. Thomas Wahlroos otti turpaan $-111k, Sami Kelopuro $-51k sekä Jani Vilmunen [...]
Antonius viikon suurin voittaja, Kelopuro suurin häviäjä | Pokerista kommentoi 17.3.2009 kello 15:38
[...] Sahamies jäi yli 5000 käden jälkeen hänelle “marginaalisesti” voitolle, 54k. Jani Vilmunen köyhtyi 80k ja hieman tuntemattomampi SxMxF merkkautti mukavan voiton viikolta, [...]
Jani Vilmunen takaisin kehässä | Pokerista kommentoi 25.3.2009 kello 11:12
[...] Jani Vilmunen on elänyt hiljaiseloa puolenvuoden ajan. Nyt mies nähtiin pelaamassa FullTilt Pokerin isoja [...]
Gus Hansen voitti yli 2 miljoonaa dollaria viime viikolla | Pokerista kommentoi 30.3.2009 kello 16:14
[...] Sahamies hävisi $-524k, Sami “LarsLuzak” Kelopuro puolestaan $-730k. Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen teki hyvän paluun jäämällä $82k [...]
Irish Open täyttyi pokeritähdistä | Pokerista kommentoi 12.4.2009 kello 10:20
[...] Jani Vilmunen on heti kärkikymmenikön takana 11. 175,5k pinolla ja Vikke Tuomaalan pinossa on [...]
Irish Openissa pokeritähtiä | Pokerista kommentoi 12.4.2009 kello 11:24
[...] Jani Vilmunen on yhdestoista 175,500 pinolla ja Vikke Tuomaalan stackissa on [...]
EPT Grand Finalin 1B-päivä pelattu – suomalaiset joukolla toiseen päivään | Pokerista kommentoi 30.4.2009 kello 10:07
[...] Vihreäsaari: 135,900 Sami Kelopuro: 133,500 Jens Kyllönen 91,700 Jani Vilmunen 89,300 Tuomas Pellinen: 70,200 Toni Ojala: 66,400 Ilari Sahamies: 55,800 Ville Wahlbeck: 43,000 [...]
Dwan multitti 9-pöytää ja nettosi $846k | Pokerista kommentoi 22.7.2009 kello 10:09
[...] tappiot päivän peleistä kärsi Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen, joka jäi pakkasen puolelle peräti [...]
Näkökulma: Alkolukko pokeriohjelmiin | Pokerista kommentoi 14.8.2009 kello 21:45
[...] Jani Vilmunen muun muassa hävinnyt huomattavia summia kännipokerissa. [...]
theASHMAN103 voitti PLO:ssa $1,1 miljoonaa PLO:ssa | Pokerista kommentoi 23.8.2009 kello 18:18
[...] eilisen suurimmat tappiot. OMGClayAiken menetti -$675k and Urindanger vuorostaan -$416k. Myös Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen pelasi, mutta hän hävisi [...]
Suomen paras pokerinpelaaja | Pokerista kommentoi 31.8.2009 kello 19:32
[...] ketään suomalaista sen enempää pinnalle. Ehkä lähimmäksi tätä pääsevät mielestäni Jani Vilmunen, Jani Sointula, Ilkka Koskinen ja Kimmo [...]
Pokeri Bigbrother – Katso sittarivideo | Pokerista kommentoi 4.9.2009 kello 3:04
[...] pelaajia. Hyvä esimerkki joukkueeksi olisi Ilari Sahamies, Aki Pyysing, Jukka Perälä, Jani Vilmunen ja Oskari [...]
Gus Hansen skuuppasi potteja Ilari Sahamiehen nenän edestä | Pokerista kommentoi 8.9.2009 kello 16:49
[...] merkittäviä nimiä olivat Urindanger ja Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen. Urindanger teki n.$30 000 voittoa, kun Vilmunen taas hävisi noin $-37 000 81 käden aikana. [...]
Jani Vilmunen voitti maailmanmestaruuden! | Pokerista kommentoi 18.9.2009 kello 16:48
[...] Nettipokerin maailmanmestaruus kilpailuissa saatiin toinen voitto Suomeen perjantai-iltapäivällä Suomen aikaa. Lajina oli luonnollisesti Omaha ja voittaja oli tällä kertaa tunnettu ammattilainen Jani Vilmunen. [...]
Jani Vilmunen:”Ehdotin että voittaja vie kaiken” | Pokerista kommentoi 21.9.2009 kello 12:31
[...] Jani Vilmusen pelit ovat lähiaikoina sujuneet heikosti, esimerkiksi highstakes-peleissä on tullut pahasti takkiin. Taannoin hän piristi kesänsä loppua ottamalla nimiinsä WCOOP voiton. [...]
WSOPE Event 3: Vilmunen liekeissä PL-Omahassa | Pokerista kommentoi 24.9.2009 kello 6:56
[...] Jani Vilmunen on ylivoimaisessa johdossa WSOPE PL Omahassa (buy-in £5 000) ensimmäisen päivän jälkeen. [...]
WSOPE Event 3: Vilmunen, Kiveliö ja Haavisto pottiompun finaalipöytään | Pokerista kommentoi 25.9.2009 kello 7:47
[...] Jani Vilmunen, Aarno Kiveliö sekä Ville Haavisto selviytyivät tänään pelattavan WSOPE Event 3 PL Omahan finaalipöytään. [...]
Vilmunen koulutti The Professoria ja toi Suomeen toisen WSOP-rannekkeen | Pokerista kommentoi 26.9.2009 kello 7:05
[...] Jani Vilmunen voitti WSOPE Event 3 PL Omahan (£5 000) ja toi samalla Suomeen kautta aikojen toisen rannekkeen. [...]
WSOPE Main Event polkaistiin käyntiin – Kelopuro ja Kyllönen jatkoon | Pokerista kommentoi 27.9.2009 kello 9:35
[...] pelattavaan 1B avauspäivään odotetaan runsasta suomalaisedustusta: mm. Jani Vilmunen, Juha Helppi, Ilari Sahamies, Henri Kettunen ja Jani Sointula ovat pelaamassa. var addthis_pub = [...]
Jani Vilmusen voittovideo ja haastattelu | Pokerista kommentoi 27.9.2009 kello 19:45
[...] Wahlbeckin kanssa suomalaisten “rannekekerhoon” liittynyt Vilmunen kertoo “voittovideollaan” kuinka hänen peli-intonsa katosi hetkeksi heads upissa [...]
Yksitoista suomalaista jatkaa WSOP-rannekkeen metsästämistä Main Eventissä | Pokerista kommentoi 28.9.2009 kello 8:30
[...] Kyllönen (84,3k) jatkaa hieman yli keskiarvostäkillä kuten toista ranneketta metsästävä Jani Vilmunen [...]
WSOPE Main Event: Suomalaisten pöydät toisena pelipäivänä | Pokerista kommentoi 28.9.2009 kello 15:35
[...] Omahamestari-Vilmusen kanssa samaa pöytää (7) jakaa mm. muuan Daniel Negreanu, jonkin sortin mestarismies hänkin. Ilkka Koskinen saa vastaansa Team Europe -kapteenin Annette Obrestadin pöydässä 8. [...]
WSOPE Main Event: 5 suomalaista jatkaa – Markus Ristola 8. | Pokerista kommentoi 29.9.2009 kello 7:45
[...] suomalaisia jatkoonmenijöitä olivat Henri Kettunen, Jani Vilmunen ja Sami [...]
Phil Ivey ja David Benyamine lokakuun ääripäät | Pokerista kommentoi 1.11.2009 kello 19:52
[...] vuottaan nettipeleissä. Muista suomalaisista “OlliPolli” tienasi $76k, sen sijaan Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen hävisi $-40k, “LokoIsBack” $-99k sekä “458854″ [...]
Jani Vilmunen Full Tilt Pokerin talliin! | Pokerista kommentoi 2.12.2009 kello 0:34
[...] ammattipeluri Jani Vilmunen joka on pitkään nähty myös Full Tilt Pokerin isoimmissa pöydissä KObyTAPOUT nimimerkillä on [...]
Antonius ja Vilmunen aloittaneet joulukuun vahvasti | Pokerista kommentoi 10.12.2009 kello 10:08
[...] Patrik Antonius ja Jani Vilmunen ovat saaneet hyvän alun kuukaudella, Antonius on tienannut 2,5 miljoonaa dollaria ja Vilmunen [...]
Tom “durrrr” Dwan high stakesin ykkösnimi joulun alla | Pokerista kommentoi 23.12.2009 kello 14:58
[...] on grindannut viime päivät kohtuullisen määrän käsiä, mutta on hävinnyt 35 000 dollaria. Jani Vilmunen ja “458854″ ovat myös pyörähtäneet pöydissä häviämässä pienen summan [...]
Joulunajan high stakes -pelit – suomalaiset voitollisia | Pokerista kommentoi 27.12.2009 kello 12:00
[...] (+$16 310), Ilari “Ziigmund” Sahamies (+$9 692) ja ”458854″ (+$6 960). Jani Vilmunen sen sijaan jäi tappiolle (-$23 [...]
Vilmunen voitti PokerStarsin Omaha -pöydissä reilut 300,000 dollaria! | Pokerista kommentoi 28.12.2009 kello 9:27
[...] pelit menivät varsin mukavasti, sillä Jani “kiiski” Vilmunen dominoi pelejä voittaen PokerTableRatingsin mukaan reilut 300,000 [...]
Pakka käy jälleen kuumana Brian Hastingsille | Pokerista kommentoi 31.12.2009 kello 5:39
[...] Hac “trex313″ Dang sekä Tom “durrrr” Dwan, sekä suomalaisista huipuista Jani Vilmusesta ja Patrik [...]
Hastingsille ja Antoniukselle jättivoitot joulukuussa – “Isildur1″ hävisi 3,5 miljoonaa! | Pokerista kommentoi 1.1.2010 kello 17:53
[...] lisäksi suomalaisista hyvin pärjäsivät Jani Vilmunen (+$100k) ja “PixKim” [...]
Antoniukselle uskomattomat lähes yhdeksän miljoonaa dollaria voittoa nettipeleistä vuonna 2009! | Pokerista kommentoi 1.1.2010 kello 18:46
[...] suomalainen Jani “KObyTAPOUT” Vilmunen teki tuntuvat tappiot, reilut 1,2 miljoonaa dollaria. Vilmusen muut pelit kuitenkin sujuivat vuoden [...]
WSOP Europen lähetykset ESPN:llä | Pokerista kommentoi 6.1.2010 kello 12:11
[...] suomalaiset näyttivät £5,000 Pot-Limit Omahassa kuuluvansa pelimuodon kirkkaimpaan kärkeen Jani Vilmusen kukistaessa heads-upissa Howard Ledererin, Aarno Kiveliö ja Ville Haavisto säestivät [...]
PCA: Jens Kyllönen pitää yllä suomalaistoiveita Bahamalla | Pokerista kommentoi 8.1.2010 kello 11:38
[...] kaikkiaan kuusi, mutta niin Sami Kelopuro, Tapio Vihakas, Jani Sointula, Jussi Nevanlinna kuin Jani Vilmunen joutuivat päivän aikana reilille. Ainoana meikäläisenä jatkoon selviytyi Jens Kyllönen [...]
Peräti 5 miljoonavoittajaa tammikuun highstakes -peleissä! | Pokerista kommentoi 1.2.2010 kello 12:03
[...] kiinnostavista pelaajista Jani Vilmunen voitti $144k, Phil Ivey puolestaan hävisi [...]
Cole South tienannut helmikuun peleistään jo miljoonan – Townsend ja Sahamies pahasti tappiolla | Pokerista kommentoi 8.2.2010 kello 7:17
[...] suomalaiset Patrik Antonius ($-304k) ja Jani Vilmunen ($-255k) ovat tehneet toistaiseksi [...]
PokerStarsin highstakes PLO -pöydissä jälleen toimintaa – Vilmuselle lähes 130,000 dollarin tappiot | Pokerista kommentoi 9.2.2010 kello 10:07
[...] tappiota peleissä tekivät vuorostaan “LuckyGump” (-$157k) ja Jani “kiiski” Vilmunen (-$129k). Yön ja aamun peleissä $100/$200 PLO -pöytiä oli eniten auki, mutta myös $200/$400 [...]
Cole South alkuvuoden kuumin nimi – voittoa jo $2.265.521! | Pokerista kommentoi 11.2.2010 kello 6:29
[...] suomalaisista Ilari “Ziigmund” Sahamies on tienannut $429k, Jani Vilmunen hävinnyt $75k ja “PixKim” sekä “FinnishNightmre” hävinneet molemmat [...]
Ziigmundin “normipäivä” – 1690 jakoa ja voittoa yli $500.000! | Pokerista kommentoi 20.2.2010 kello 15:03
[...] ohella alkuvuoden suurmenestyjä Cole South, “thecranium” ja suomalaiset Jani Vilmunen sekä “PixKim” voittivat kaikki yli kuusinumeroisen summan riihivuivattuja [...]