Painija 14.1.2010
Kuinka vein Ziigmundin merkit matkalla Half&Half finaalipöytään
Freezeout-viikon 1.050€ Half & Half (pot-limittinä puolet Texasia ja puolet Omahaa) alkoi ikävällä yllätyksellä: mennessäni ostamaan turnaukseen lippua se olikin loppuunmyyty! Noh Räsis vakuutteli että jonotuspaikoilta kaikki pääsee mukaan. Jukka ”aina valmis kinkille” Juvonen saapui parahiksi paikalle ja kertoi myös olevansa jonossa turnauksen. Niinpä yksissä tuumin naapuripubiin ja Kiinanpokeri pelit käyntiin. Ehdittiin vetää 8 jakoa kinkkiä kun Räsis soitti että mulle olisi paikka pöydässä. Kinkit up 61 pistettä ja turnaukseen.
Avauspöydässä olikin heti oikealla puolella kova kaksikko Johanna & Milja, joilta tuskin helppoja merkkejä irtoaa …no sentään silmäniloa ladyistä. Jos silmä lepäsi niin korva ei kun vasemmalla puolella olikin Hedlundin Nalle huutamassa. Tarina kertoo että Nallesta ei oikein kuvaa saa otettua missä suu olisi kiinni. Kävi jo mielessä että olisi varmaan pitänyt jatkaa kinkin peluuta Juvosen kanssa… Lisäksi pöydästä löytyi J-P Juhola ja käteisharja Ari Soini. Turnaus alkoi nihkeästi ja valuin 6,6k:hon ennen kuin pöytä breikattiin.
Uudessa pöydässä yritin pillittää Kurkelan Jeremiasta huonolla menestyksellä ja jonkin ajan päästä olin valunut jo 1,6 kiloon. Sitten löysin kädestäni QQ ja saatiin Juvosen kanssa merkit keskelle. Rouvat kesti Juvosen seiskaparin hyökkäyksen ja mulle käytännön triplat kun voitin myös blindit samalla. Pian saatiin Juvosen kanssa uudelleen merkit keskelle kun löysin kädestäni AQs ja Juvosella oli TT, floppiin A ja turniin Q eikä kymppiä riverillä.
Juuri ennen ruokataukoa saan seuraavan kerran kalkut keskelle kun Omahassa floppaan kärkisetin kongeihini ja oikealla puolella olevalla pelaajalla oli flopattu pohjasetti vitosilla. Turni antoi vihulle vielä gutarin-vedon mutta kärkisetti pitää ja olen jo noussut 22k:hon. Ruokataolla juttelin J-P Juholan kanssa J-P oli vetäissyt vielä komeammat nousut 2k -> 48k !!!
Kolistelua Ziigmundin kanssa
Sitten menikin pitkään ettei pelattavia käsiä löytynyt ja kun meidän pöytä breikattiin ja siirryttiin alalattialle 5 pöytään olin valunut taas 16 kiloon. Uudessa pöydässä Ilari “Ziigmund” Sahamiehellä oli yli puolet pöydän merkeistä. Ilari pelasikin tosi agressiivisesti ja korotti kolme kättä neljästä. Sitten tuli turnauksen kannalta hyvin ratkaiseva potti.
Ilari limppaa UTG:tä minä limppaan myös ja BB potittaa käytännön all-in:it. Ilari maksaa ja päätän mankeloida Ilarin. Painoin kaikki kalkut keskelle haravalla KJT7. Isossa blindissä ollut Punjun Oskari all-in ja Ilari koppaa kädellä 77T8. Oskarilla AA84ds. Floppi 783 turn 9 ja vedän ohi Ilarin setistä, riverin T ei muuta tilannetta ja nousen n.50k:hon. Tämän jälkeen valuin alle 40k:hon ennen seuraavaa kättä:
Ilari avaa jälleen ja sain käteen 7,8,9 ja T kolmella padalla, painan potillisen kylkeen jonka Ilari maksaa. Floppi napsuu molemmille 6,8,9 kaksi pataa. Eli mulle nut suora kärkirattaat ja toiseen päähän värisuoran veto. Ilari floppaa yläpään wräpin takaoven värinvedolla. Ilari ehtii painamaan kalkut keskelle alle ja jännitetään turnia. Turn 3 ja riverkin on blanko K, mulle tuplat ja stäggi 76k.
Pari osumatonta floppia katsoin ja valuin alle 60K. Pöydän shortti uhoaa painavansa seuraavaan jakoon kaiket ennen kuin kortit jaetaan. Löydän kädesta JJ22 ruudun vedolla ja limppaan ja shortti meneekin all-in minkä maksan. Olikin yllätys kun sieltä löytyi KKQQ ! No flopin ovikortti oli lupaava J mutta floppiin tuli myös K ja 3 kahdella ruudulla. Saan värin turnista ja nousen 66k:hon. Tähän päättyikin 1.päivä, 25 mukana ja olin 8. merkeissä.
Toiseen päivään 8/25 sijalla
Toisena päivänä pöytääni istutettiin minulle tuttuja pelaajia chipleader Tampereen Tero Einola, Mustosen Miikka, Kankaan Jere ja Storåkersin Johan. Olin pöytäjakoon tyytyväinen kun sain Mustosen Miikkaan position. Miikka on erittäin agressiivinen ja hyvä pelaaja ja olen usein pulassa juuri Miikan tyyppisen agressiivisen pelaajan kanssa jos hänellä on positio minuun. Vasemmalla puolellani istuivat solidit hyvät pelaajat Jere ja Johan.
Alkuun aika kyylää meininkiä, en oikein osallistu potteihin. Texasissa saan sitten käteeni AK:n jolla reissaan ja Tero maksaa. Floppi 99T sökötellään. Turn A ja Tero lyö potillisen, johon minä painan kaikki, instamaksu Terolta, kävi jo mielessä että nyt siellä on TT. Mutta onneksi ei sentään, sieltä löytyikin vain AQ ja riverin ollessa blanko siirryn hetkeksi chipleadiin 133k stägillä.
Teron paikalle tullut Juholan J-P ja Jere pelaavat illan isoimman potin flopin ollessa 952 kahdella padalla. Jere lyö potillisen johon J-P lyö potin lisää. J-P:llä wräppi, pohja nappi ja värin veto, Kankaan Jerellä keskisetti. Turni parittaa pahjakorttiin ja J-P:llä yksi outti. Ihmettä ei tapahdu ja Jere nousee 260k:hon.
Bubblesta finaaliin
Vedän tosi tiukkaa rahabublen ja pikkurahojen ajan keskimäärin kerran orbitissa viemällä blindit ja stägin pysyessä ennallaan. Bublessa koppaan blindien välisessä Daniel Boijen (Pokeristan foorumin AllinTony) shorttipuskun haravalla 6,7,9,J. Tuplaan kaverin ja tipun 90 kiloon. Pian puhkesi kupla ja mentiin finaalipöytään.

-AllinTony (joka voitti lopulta turnauksen) ja minä vierekkäin bubblessa
Finaalissa 8 jäljellä ja Daniel reissaa potin ja löydän kädestäni AK:n, jolla painan kaikki 88k keskelle. Vierässä Soinin Ari miettii jonkin aikaa ja kippaa, Daniel maksaa kädellä A5. Soini sanoo kipanneensa 99:n. Floppiin 5 ja board jää 8 korkeaksi ja 5 pari on hyvä. Itse tipun 42 kiloon jolla kikkailen kaksi orbittia ison blindin ollessa 10k, tuona aikana Soinin Ari tipahtaa ja meitä on vielä seitsemän mukana.
Omahassa Pakasen Jani reissaa kun olen isossa blindissä. Lyön kalkut keskelle AKJ8 kädellä, jossa minulla on A-korkea ristinveto. Jani maksaa AK76 kädellä, jossa on pienempi ristinveto ja A-korkea padanveto. Floppi JT6, turnin risti 5 antaa mulle värin vedon ja riverillä kolmas risti ja mulle tuplat.
Viimeisessä Omaha-kädessä löydän KKQ4 jolla potitan, veli venäläinen isosta koppaa ja floppiin 2,3,7 rainbow painaa potin alle. Boardi näyttää minusta blankolta ja menen all-in. Venäläisellä nappi kiinni. Riverillä kaveri osuu rattaisiin ja 200K potti venäläiselle ja minä jään seitsemänneksi (4.640€).
Nyt ollaan 3.000€ pääturnauksessa päästy toiselle päivälle, joten odotellaan jos toinen finaalipöytä napsuisi. Seuratkaa ja kannustakaa Pokeristan LIVE-seurantaketjussa!
T: Yari
Lue edellinen / seuraava
Kommentit
4 kommenttia artikkelista “Kuinka vein Ziigmundin merkit matkalla Half&Half finaalipöytään”
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
Hyppää foorumille keskustelemaan.
- SNG turnausten määrä? RIVER RAT
- Opetusvideosarja Holdem Managerin käytöstä - kysymykset ja kommentit Stefa
- Isildur1n blogi harr1
- MiniFTOPS XV 11.3-22.3 (UTC+3) apa
- Kysy ja joku varmasti vastaa - ketju Stefa
- Välikevennys Saynava
- Nyt ei vituta enää yhtään -ketju CardSharper
- NL20 väri floppi, kuinka pelata turn... Kaltsu
Osallistu keskusteluun luomalla tili tästä - Herkulliset nimimerkit menevät nopeasti!
Uusimmat pokeriuutiset
Uusi opetusvideosarja: kaikki irti apuohjelmista ammattilaisohjein (katso osa 1!)
12.3.2010
Pokerianalyytikko Tuomo opettaa uudessa videosarjassa Holdem Managerin HUD:in optimaalista käyttöä perusteista lähtien.
Phil Hellmuth WPT Bay 101 Shooting Starin finaalipöytään
12.3.2010
WPT:n Bay 101 Shooting Starissa on jäljellä pelkkä finaalipöytä ja Phil “Poker Brat” Hellmuth jatkaa mestaruusjahtia ja lähes $880,000 ykköspalkinnon tavoittelua.
Phil Galfond runnasi alle odotusten – voitti $1,6 miljoonaa!
12.3.2010
Phil Galfond teki uudet voittoennätykset torstain peleissä Isildur1 vastaan. Miehen grafiikka kertoo kuitenkin että enemmänkin olisi voinut voittaa jos onni olisi ollut kohdillaan.
Pokerista uutisarkisto
- March 2010
- February 2010
- January 2010
- December 2009
- November 2009
- October 2009
- September 2009
- August 2009
- July 2009
- June 2009
- May 2009
- April 2009
- March 2009
- February 2009
- January 2009
- December 2008
- November 2008
- October 2008
- September 2008
- August 2008
- July 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007








ZSKA kommentoi 14.1.2010 kello 16:01
Otahan toinen finaalipöytä!
Helsinki Freezeout 2010 – Main Eventin toinen pelipäivä alkaa klo 17 – LIVE | Pokerista kommentoi 14.1.2010 kello 17:47
[...] Pokeristan miehistä pelejään jatkavat tänään vielä Jari Mähönen ja Jorma Nuutinen. Lue Mähösen uusin blogikirjoitus täältä. [...]
Sonni kommentoi 16.1.2010 kello 8:28
Yari on kova peluri. Aina kun pääsen samaan pöytään sen kanssa oon kusessa. Se triplebluffaa ja valuttaa mut katsomoon.
Tsemppiä!
Suomen Suurimman Pokerinpelaajan tarina | Pokerista kommentoi 4.2.2010 kello 22:51
[...] 1050€ Half/Half finaalipöytään [...]