Jani 19.9.2009
Matti Vanhanen sai vaalitukea RAY:n kautta
Helsingin Sanomien mukaan Suomen pääministeri Matti Vanhanen sai välillisesti RAY:n kautta yli 23 000€ vaalitukea presidentinvaalikampanjaansa 2006.

Vanhanen sai vaalitukea keskustataustaiselta Nuorisosäätiöltä ja samaan säätiöön kuuluvalta Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:ltä. Nuorisosäätiö elää vahvasti valtion tuen varassa ja saa rahoitusta RAY:ltä. Säätiö on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen järjestö, jonka tehtävänä on tarjota nuorille edullisia vuokra-asuntoja.
Säätiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) oli päättämässä Vanhasen tukemisesta presidentinvaaleissa. Kaikkosen mukaan Nuorisosäätiö halusi tukea Vanhasta, koska tämä on itsekin entinen säätiön puheenjohtaja.
Kaikkonen ei näe tilanteessa dramatiikkaa, koska tukisumma oli pieni suhteessa säätiön toimintaan. Kaikkosen mielestä “tuki oli luontevaa, koska Vanhanen on panostanut nuorisoasumiseen niin paljon säätiön johdossa toimiessaan.”
Säätiön toimitusjohtaja Seppo Pyykkönen myöntää, että käytännössä valtion rahaa on virrannut Nuorisosäätiöstä Vanhasen presidentinvaalikampanjaan. RAY:n lisäksi Nuorisosäätiö saa tukea ARA:lta eli Valtion asuntorahastolta, joka muuttui Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukseksi vuoden 2008 alussa.
Pyykkönen kuitenkin puolustaa tukia sillä, että ne olivat vastikkeellisia. Rahat ovat menneet Vanhasen kampanjan hyväksi myytyihin kirjoihin, tauluihin ja seminaarilippuihin. Pyykkösen mukaan säätiö tarvitsi kirjoja liikelahjoiksi ja tauluja vuokratalojen kerhohuoneita piristämään.

Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) toiminnasta päättää viime kädessä maan hallitus ja pääministeri.
Lähde: Helsingin Sanomat
Lue edellinen / seuraava
Kommentit
9 kommenttia artikkelista “Matti Vanhanen sai vaalitukea RAY:n kautta”
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
Hyppää foorumille keskustelemaan.
- Pokerin Pelaaja LocoIsBack
- PokerStrategy Pyykkikori
- CelebPokerin syyskuun $1.750 rakekisa Pokerista.fi
- Cassulla työrytmiä mukaillen Mascali
- Battle Goes on... jjames VS SuperTilt jjames
- Pokeristalaisten Turnausvoitot-ketju bustynuts
- Hi / Lo Split - Blogi by JPe JPe
- kalsarikänniketju KKa
Osallistu keskusteluun luomalla tili tästä - Herkulliset nimimerkit menevät nopeasti!
Uusimmat pokeriuutiset
WPT Lontoo: Bubble puhkesi – 18 jatkaa voiton tavoittelua
3.9.2010
WPT Lontoossa lähestytään ratkaisuhetkiä. 18 pelaajaa jatkaa yli 273,000£ tavoittelua.
Toby Lewis kruunattiin Vilamouran kuninkaaksi
3.9.2010
20-vuotias britti, Toby Lewis, vei voiton EPT Vilamouran pääturnauksessa. Voitosta nuorukainen korjasi lähes 468,000€.
Saksalainen “deprimiert” ei masentunut tappioistaan – meni ja tienasi $574K
3.9.2010
Patrik Antonius kuritti keskiviikon ja torstain välisenä yönä saksalaista “deprimiertiä” yli 390,000 dollarin edestä, mutta viime yönä pelaaja onnistui voittamaan tappionsa takaisin, tienaten 574,000 dollaria.
Pokerista uutisarkisto
- September 2010
- August 2010
- July 2010
- June 2010
- May 2010
- April 2010
- March 2010
- February 2010
- January 2010
- December 2009
- November 2009
- October 2009
- September 2009
- August 2009
- July 2009
- June 2009
- May 2009
- April 2009
- March 2009
- February 2009
- January 2009
- December 2008
- November 2008
- October 2008
- September 2008
- August 2008
- July 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007








snebula kommentoi 19.9.2009 kello 11:28
Hyvä Suomi!!!!
ZSKA kommentoi 19.9.2009 kello 11:34
On tuo rahan/resurssien kierrätys kyllä melkoista venkulointia!
mindrust kommentoi 19.9.2009 kello 12:25
No nyt on ainakin kunnon syy boikotoida noita RAY:n mummoansoja yms. Vittu, että mä vihaan tota miestä jo muutenkin!
Tony kommentoi 19.9.2009 kello 14:15
Suomi on paras!!!!11
Vanhasen vaalikampanjaa tukeneen Nuorisäätiön tilit syyniin | Pokerista kommentoi 20.9.2009 kello 9:10
[...] Uutisoimme eilen kuinka Matti Vanhanen oli saanut RAY:n tukemalta Nuorisosäätiöltä vaalitukea vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa. RAY aikookin nyt tarkastaa Nuorisosäätiön tilit. [...]
Säätiöiden neuvottelukunta: vaalirahoituksessa moraalitonta toimintaa | Pokerista kommentoi 20.9.2009 kello 12:14
[...] ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtaja Paavo Hohti pitää paljastuneita vaalirahoituskuvioita “vähintään [...]
RAY:n hallituksen pj Jukka Vihriälä eroaa vaalirahajupakan vuoksi | Pokerista kommentoi 23.9.2009 kello 8:05
[...] tukema Nuorisosäätiö on aiemmin uutisoitujen vaalirahalahjoitusten lisäksi tukenut vielä ainakin RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka [...]
Nuorisosäätiölle nasahti “bad beat Jackpot” – joutuu pulittamaan RAY:lle lähes 70 000 euroa | Pokerista kommentoi 18.11.2009 kello 12:30
[...] Vaalirahajupakassa ryvettynyt Nuorisosäätiö joutuu palauttamaan Raha-automaattiyhdistykseltä (RAY) saamiaan avustuksia lähes 70 000 euroa. [...]
Nuorisosäätiön entisen johtajan epäillään lahjoneen RAYn hallituksen entistä puheenjohtajaa | Pokerista kommentoi 8.3.2010 kello 10:56
[...] on antanut vaalirahaa mm. RAYn hallituksen entiselle puheenjohtajalle, Jukka Vihriälle sekä istuvalle pääministerille, Matti Vanhaselle. KRP epäileekin, että Nuorisosäätiössä on syyllistytty lahjuksen [...]