Oskari 1.12.2009

Pokeri on paljon helpompaa, kuin moni haluaa uskoa

“Fancyplay”-syndrooma

Jason Mercier totesi pelin olevan paremmassa kunnossa, kuin hetkeen. Pelit eivät ole menneet tänä vuonna todellakaan huonosti, mutta parempaakin tulosta olisi saanut aikaiseksi. Avainsanaksi hän mainitsee “Fancyplay”-syndrooman. Monet katsovat silmät kiiluen TV-Pokeria ja odottavat hetkeä, jolloin pääsevät toteuttamaan omia muuveja ja ansoja. Tämä on kuitenkin tyyli, joka vie pelin monesti raiteiltaan ja vastustajan hämäämiseksi tarkoitettu muuvi luo päähän liian monta liikkuvaa osaa ja päätöstenteko vaikeutuu.

TV-Pokeri on pahasta, vai?

Olen löytänyt omaan peliin oikean vaihteen ja ehkä inspiroivin TV-Pokeri esitys oli Jeff Shuhlmanin WSOP peli. Muutama sattuma toiseen suuntaan, ja olisimme nähneet toisen WSOP-mestarin. ABC-pokeri oppaat oli sisäistetty ja siinä missä muut kompastuivat omaan näppäryyteensä, kuten esim Billy Koppin pieni väri vastaan Moonin iso väri, vastasi Jeff pelaamalla riskitöntä peliä, jossa hyvillä mentiin ja huonommilla pidettiin potti pienenä. Mikrofonin välityksellä kuultiinkin Jeffin toteavan Phil Iveylle, että pieneen pottiin oltaisiin lähdetty mukaan, mutta iso riskeeraa liikaa.

Oma peli on siis raiteillaan ja viimeinen kolmas sija tuli käytännössä vain hyvillä korteilla tai osumilla pelaamalla. En näe hurjilla riverbluffeilla tai flopin allin bluffeilla käytännössä mitään järkeä. Miksi laittaa turnauselämä likoon, kun voi riskittömästi edetä tilanteeseen, jossa on todennäköisesti johdossa? Olen saanut loka-marraskuussa hurjan määrän finaalipöytiä, mutta vasta marraskuu antoi haluttuja tuloksia. Syy tähän oli selkeä; Tarkempi, varovaisempi ja riskittömämpi finaalipeli.

Ota riskejä, mutta älä riskeeraa kaikkea

Pokerissa kyse on riskinotosta. Neuvon kuitenkin kaikkia ottamaan riskejä, mutta riskeeraamaan stakkinsa vasta kun pullat ovat uunissa. Tämä ei tarkoita sitä että olisit heittopussi. Se tarkoittaa pelin sekoittamista niin, että vastustaja donatoi jossain vaiheessa stakkinsa korkeintaan 25% kädellä. Foldaaminen ei ole synti ja kyylää ei katsota pahalla, ainakaan tuhansien eurojen turnauksissa. Kotipelit erikseen…

Pelatkaa siis joulukuu tarkkaa peliä. Tammikuu on tunnetusti kuiva, joten nyt on vielä kuukausi aikaa harjata paisteja. Käyttäkää bonuksia, etuja ja kilpailuja hyväksi, sillä sekin saattaa monesti olla onnistuneen ja epäonnistuneen kuukauden ero.

Nähdään pelipöydissä.

P.S. ECOOP on vielä menossa ja toivon itselleni ja Pokeristalle menestystä.

Bookmark and Share

Kommentit

6 kommenttia artikkelista “Pokeri on paljon helpompaa, kuin moni haluaa uskoa”

Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä

  1. easymoney kommentoi 1.12.2009 kello 23:29

    Oon huomannut saman asian. Kaikki pelaavat nykyään agressiivisesti, koska se on se “oikea” tapa pelata. Olen samaa mieltä, että agressio on erittäin tärkeä asia, mutta vain oikein ajoitettu agressio, ei silmitön riehuminen ja bluffaaminen joka paikassa. Bubblen pelaaminen onkin sitten eri asia. Mutta joka tapauksessa solidilla peruspelillä ja ottamalla merkit pois heikoilta pelaajilta on varmasti positiivinen odotusarvo turnauksissa.

  2. Mie kommentoi 2.12.2009 kello 11:04

    Joo. Otsikko on ehdottomasti oikeassa, mutta tuon “helpon pokerin” pelaaminen on paljon vaikeampaa, kuin moni haluaa uskoa.

  3. Oskari kommentoi 2.12.2009 kello 17:12

    :)

    Katso videoitani. Niissä yritän yksinkertaistaa mahdollisimman paljon ja pysyn perus muuveissa ja peleissä.

  4. Mie kommentoi 2.12.2009 kello 20:14

    Oskari: Joo ei mulla ole mitään ongelma. Ihan noin teorian tasolla pohdiskelen vaan. Monet eivät vaan pysty, vaikka tietävät miten pitäisi pelata.

  5. Airtro kommentoi 4.12.2009 kello 23:10

    Täällä mennään “niin Finska” tyypillisellä tavalla!Selvinpäin tahkotaan alkuviikko kohtuu tavalla! (ehkä liinankin tiukkaakin) No Kuitsekin. Odotettu Pe. saapuu “taloon” sitten norm pikku “VKL. Loppu fiilis päälle” ja pelataan liian simoissa. Alkuviikon kassa tai usein jopa enemmänkin pelataan “hyvän tekeväisyyteen”… Tiltataan ja menetetään usein kassasta liikaa..
    Eli helppohko neuvo, simoissa ei pelata!
    Eihän… :=)

  6. Airtro kommentoi 4.12.2009 kello 23:23

    Kaikki tietää miten pelata!
    Mutta usein siitä vain, jostain syystä lipsutaan!
    Esim. pelataan kännissä tai muuten “ei, niin peli”fiiliksessä! Pelataan oman imakon ohi, katson nyt eihän sillä sitä ole, mitä se esittää! Maksetaan jo tiedettyä “kuolutta” Sitten riverin jälkeen todetaan, olihan sillä se mitä tuumailtiin!
    Ainakin täällä, niin käy liian usein! (varsinkin liiallisen pelisession “ansiosta”) ;(

Kommentoi

pakollinen

pakollinen, ei näy

Uusimmat pokeriuutiset

Titan Poker uudisti brändinsä – onko uusi aina vanhaa parempi?

11.3.2010

“Fancyplay”-syndrooma
Jason Mercier totesi pelin olevan paremmassa kunnossa, kuin hetkeen. Pelit eivät ole menneet tänä vuonna todellakaan huonosti, mutta parempaakin tulosta olisi saanut aikaiseksi. Avainsanaksi hän mainitsee “Fancyplay”-syndrooman. Monet katsovat silmät kiiluen TV-Pokeria ja odottavat hetkeä, jolloin pääsevät toteuttamaan omia muuveja ja ansoja. Tämä on kuitenkin tyyli, joka vie pelin monesti raiteiltaan ja vastustajan hämäämiseksi tarkoitettu [...]

Älä jätä valueta pöydälle BetnGolla – nappaa täysin ilmainen $10 pelikassa

11.3.2010

Ilmaisen rahan kampanjamme jatkuvat nyt iPokeri-verkkoon kuuluvalla BetnGo:lla – uusilla pelaajilla on mahdollisuus ottaa käyttöönsä täysin ilmainen 10$ pelikassa.

Miten Denzel Washington saadaan näyttämään Doyle Brunsonilta?

11.3.2010

Kuka auttaa Doyle Brunsonia, jonka suosikkinäyttelijästä Denzel Washingtonista pitäisi saada Doylen näköinen?

Pokerista uutisarkisto

Nappaa palkinnot maaliskuun kilpailuistamme Pacific Poker WSOP matka