Oskari 26.1.2010

Satelliiteissa eniten “löysää rahaa”

Vastus kovenee vuosi vuodelta, paitsi satelliiteissa.

Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja alan harjaamaan satelliitteja. Valuet ovat kohdillaan ja jopa kiusallisen helppoa rahaa on tarjolla rutkasti. Olisin vuosien varrella voittanut varmasti jopa monen kymmenen kilon edestä enemmän lippuja, jos olisin jaksanut nähdä hieman enemmän vaivaa.

Lippuja on tullut LIVE-turnauksiin ja isompiin nettiturnauksiin kiitettävä määrä. Tunteja on kulunut, mutta rahallisesti se on kannattanut. Motivaatio pitää monesti hakea vaikean kautta, mutta usein turnaus menee siinä sivussa. Satelliitit ovat enemmän kyttäyspeliä ja jos tarjolla on esim. 20 paikkaa, ei pelissä saa höntyillä turhaan.

Tärkeitä seikkoja on juuri kärsivällisyys ja tilanteen mukaan jopa supertiukkaa peliä. Et saavuta isoilla riskeillä käytännössä mitään, mikäli paikka jatkossa alkaa häämöttämään. Jos pelaan samaan aikaan muutamaa muuta turnausta, sopii satelliitti hyvin taustalle. Sijoitus kannattaa usein ja tiukalla ABC pelillä saa paljon aikaiseksi.

Netti on täynnä joko väsyneitä paisteja tai muuten turhautuneita pelaajia, jotka eivät jaksa istua pelin ääressä montaa tuntia, saati pelata satelliitin vaatimaa tiukkaa peliä.

Esimerkkejä pelisuorituksista:

Minä: 1800

Vihu: 2700

Blindit: 50-100

Vihu UTG limppaa ja survon stakin keskelle, kädessäni QQ. Silmää räpäyttämättä maksu 78 offilla ja “onnekkaat” tuplat kotiin.

Toinen uskomaton suoritus:

Minä: 5500

Vihu: 8000

Blindit: 200-400

Vihu korottaa keskipositiosta tuhanteen, johon pääsen jälleen liikkumaan KK:lla 5500. Nopea maksu Q7:lla, ei apuja…

Siinä muutama esimerkki monesta, jossa vastustajan pelissä ei ole käytännössä mitään järkeä. Kyseinen tarina päättyi ikävästi pari sijaa ennen lippua, mutta sanoisin lipun tulevan keskimäärin 20-30% kerroista. Joudun 70-30 tilanteeseen väistämättä pari kertaaa ja mikäli en saa stakkia tarpeeksi isoksi, joudun ottamaan lopussa ainakin kerran “flipin”, joka on usein 70-30% luokkaa. Mikäli saan stakin heti alussa isoksi, en joudu tämän jälkeen allin-tilanteeseen välttämättä kertaakaan.

Suosittelen lämpimästi satelliitteja kaikille, oli kyse sitten EPT turnauksesta tai lipusta isompaan nettiturnaukseen.

Muistilista:

  1. Pelaa todella tarkkaa läpi turnauksen. Älä hötkyile turhaan, sillä viimeinen satelliittipaikka on saman arvoinen, kuin ensimmäinen.
  2. Ota selkeät tilanteet kiinni ja spottaa pöydän “lahjoittajat”
  3. Ala painostamaan huolella vasta isolla stakilla. Pidä peli kuitenkin hallussa äläkä turhaan riskeeraa isoa stakkia, vaikka pääsisitkin kohtalaisen hyvässä tilanteessa arpomaan
  4. Vältä törmäämästä isoon stakkiin, sillä odotusarvo vastaa tuskin koskaan riskiä
  5. Voit hyvillä mielin kyylätä jopa 10-20 BB stakilla, sillä vastustajat ovat malttamattomia ja ottavat lopussa liikaa turhia riskejä.

Muista pelata loppu tietenkin tilannekohtaisesti. Joskus vastus on niin heikko, että voit korotella minireissuja blindejä vastaan jopa 13-15BB stakilla, vaarantamatta kuitenkaan koko stakkia kokiessasi vastarintaa.

Mitä ja missä?

Kokemuksen perusteella hyviä satelliitteja löytyy melkein joka verkosta. Pelaajapisteillä tai pienellä rahasijoituksella pääsee käsiksi jopa €10.000 arvoisiin LIVE-paketteihin.

Suosittelen:

Siinä vähän mietteitä. Itse aion kaiken tämän härdellin keskellä yrittää motivoida itseäni tylsään kyyläykseen. Saattaa olla paha rasti “toiminta toopelle”, kun normaali 6max omahakin tuottaa monesti vaikeuksia.

Bookmark and Share

Kommentit

6 kommenttia artikkelista “Satelliiteissa eniten “löysää rahaa””

Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä

  1. thepelaaja kommentoi 26.1.2010 kello 20:19

    Tämä on niin totta. Se missä micro-tasoilla väännetään helvetin tarkkaa pokeria käteisessä ja sittareissa, on satelliitit aivan sulaa hulluttelua.

    Vertauksena kun vetää Ongamella jotain 1-2$ sisään oston MTT:tä, mistä voittaa 4 tunnin väännön jälkeen 40$, voi satelliitista saada tuplasumman kasaan tunnin työllä, eikä tule edes hiki. Pitää tosiaan itsekin varmaan ruveta työstämään noita satelliitteja.

    Vastustajien huonous jaksaa tosiaan yllättää, ei pelkästään se, että he eivät ymmärrä sitä logiikkaa satelliitin taustalla, vihut yksinkertaisesti pelaavat niin huonoa pokeria, että heikompaa hirvittää.

  2. naurelius kommentoi 26.1.2010 kello 20:40

    jep,mulla on vaan ollut ongelmia kun pelaa montaa pöytää kerralla ja siellä on tavallista monipöytäturnausta ja satelliittia sekaisin,helposti tekee vähän turhan löysiä +cEV(joskus uskomattoman -EV)puskuja/maksuja joskus satelliiteissa,jonka jälkeen voi katella aulasta,että ai niin,tää olikin satelliitti.En ole vähään aikaan juuri satelliitteja pelaillutkaan.

  3. j.e kommentoi 26.1.2010 kello 21:36

    Harmi vaan, että lippuja ei voi vaihtaa rahaksi muualla kuin Pokerstarsilla ja Tiltillä, joissa taso on selvästi parempi kuin muualla.

  4. thepelaaja kommentoi 27.1.2010 kello 2:16

    Pelasin tuossa yhden satelliitin Ongamella (11$) –> 100$ turnaustiketti, jossa kun oli tarpeeksi osallistujia, 2. sijasta sai 60$ ihan riihikuivaa. Eikä taso päätä huimannut, mutta muutenhan niitä tikettejä ei voi tosiaan vaihtaa rahaksi.

  5. creepa kommentoi 27.1.2010 kello 16:35

    Näin yehssä videossa hyvän tavan millä pystyy laskemaan tarvittavan stackin minkä saavuttamisen jälkee lopetetaan pelaaminen ja lippu pitäisi käytänössä olla varma sen jälkeen.
    Tää on vissiin ihan yleinen juttu mut kyl siel näkee jengiä jatkavan pelaamista todella isoilla stackeilla vaikka lippu ois varma kuhan ei pelais enää kättäkään eli anna mahdollisuutta hävitä stackia.laskutapa on vielä erittäin helppo jopa minä opin sen ensimmäisellä kerralla ja laskimella se hoituu nopsaa ja iisisti

  6. oskari kommentoi 27.1.2010 kello 18:55

    creepa on oikeassa.

    How ever, isolla stakilla on hyvä poikkasta pikkustakkeja, jotka eivät tee tuhoa omaasi. Harkinnalla tietenkin:).

    Isoa stakkia ei missään nimessä lähdetä vaarantamaan, sillä lippu on monesti kohtalaisen varma.

Kommentoi

pakollinen

pakollinen, ei näy

Uusimmat pokeriuutiset

Internetin suodatus kuumentaa tunteita Australiassa

14.3.2010

Australiassa harjoitettava internetmateriaalin suodatus on saanut ihmiset varpailleen.

Tony G kirjoitti avoimen kirjeen Phil Hellmuthille

14.3.2010

WPT Bay 101 Shooting Starin jälkimainingeissa Tony G kirjoitti avoimen kirjeen, jossa kertoo olevansa huolissaan Phil Hellmuthin mielenterveydestä.

Pokerista League II kutsuu pelaajat kaksintaisteluun – pelimuotona Holdem/Omaha PL

14.3.2010

Pokerista League II jatkuu tänään sunnuntaina (14.3.) ja pelinä on Holdem/Omaha PL.

Pokerista uutisarkisto

Nappaa palkinnot maaliskuun kilpailuistamme Pacific Poker WSOP matka