Tuomas2 13.8.2008
Yhden tilin kuolema
Tai ei sentään kuolema, mutta päätin siirtää käteispelit Big Slickiltä tuonne Propagandapokerille. Jätin tilille jotain hiluja ja ensi kuussa on tulossa kivasti Loyalty Bonusta eli tili ei ole lopullisesti kuopattu. Kuitenkin tulevaisuudessa FL pöydissä kuoppaamisen sijaa KebabAtur seuraa isänsä jalanjälkiä ja metsästää näitä Aral vuoren rinteillä.
iPokerilla montuttamisen perinnettä jatkaa sen sijaan Mathilda22. Tämä tyttö tykkää oluesta ja opiskelee sairaanhoitajaksi. Vapaa ajalla kuoppaa iPokerin 3/6 pöydissä ja haaveilee jo kolmatta vuotta noususta 5/10 rinkeihin.
Pelit
Oma peli on mielestäni ollut ainakin 98% ajasta parasta A-luokkaa, mutta silti monttua on syntynyt pikkuisen liikaa. Varianssin piikkiin laitan jonkin verran ja tällaisissa isoissa poteissa on tullut järjestelmällisesti turpaan (kuka olisi pelannut eri tavalla muka). Siihen kun lisää vihujen käsittämättömät turni maksut ja osumat riverillä kuten tässä niin henkilökohtaisesti ei paljoa naurata. Tuo edellisen käden vihu oli syy olla pöydässä ja ensin munkitti 100$->500$ 100 käden aikana ja sitten kuoppasi kaiken +200$ lisää seuraavan 100 käden aikana. Monttu olisikin paljon syvempi ilman tuota lahjoittajaa.
Kaikesta huolimatta ensimmäiset 10K kättä on mennyt 1.4BB/100 vauhdilla eli en voi valittaa. Jos seuraavat 10K menevät edes lähes samaa vauhtia n+1 yritys 5/10 pöytiin on mahdollinen. Todennäköisesti nämä toiset 10K kättä syntyvät hieman nopeammin kuin edelliset.
Peli-iloa tasaisesti.
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
Hyppää foorumille keskustelemaan.
- Paskat saitit ja miksi HelloWorld
- RedKings Pokeri - Keskustelua kampanjoista ja asiakaspalvelua HelloWorld
- Pokeristan reseptikerho Doofus
- Kysy ja joku varmasti vastaa - ketju EnTonttuile
- Pokeristalaisten Turnausvoitot-ketju bustynuts
- WCOOP event 10 265$ PLO KO all.inman
- Suosittelen! (ravintolat, baarit & kuppilat) JPe
- Vituttaako? Snebula
Osallistu keskusteluun luomalla tili tästä - Herkulliset nimimerkit menevät nopeasti!
Uusimmat pokeriuutiset
Full Tilt Poker avasi Dwanin ja Catesin haasteelle omat sivut – Cates yön suurin voittaja
9.9.2010
Full Tilt Poker on avannut viimeinkin omat sivut Tom “durrrr” Dwanin ja Daniel “jungleman12″ Catesin väliselle haasteelle. Tällä hetkellä Cates johtaa haastetta 691,146 dollarilla, kun 6820 kättä on pelattu vaaditusta 50,000 kädestä.
WCOOP 2010: Lisää suomalaismenestystä, Joe Cada johtaa parhaillaan $1050 NLHE-turnausta
8.9.2010
WCOOP 2010 etenee täyttä häkää eteenpäin PokerStarsilla, ja suomalaiset pelaajat ovat aloittaneet turnaussarjan tänä vuonna varsin vahvasti. Uutisoimme jo WCOOP-turnauksien #2 ja #4 suomalaismenestyksestä, ja nyt myös turnauksessa #7 tuli suomalaismenestystä.
Tommi Eteläperä selvitti itsensä finaaliin Cannesissa
8.9.2010
Tommi Eteläperä selvitti itsensä lopulta hienosti Partouche Poker Tourin finaaliin, ja suomalainen taistelee marraskuussa pelattavassa finaalissa voitosta ja 1,3 miljoonasta eurosta.
Pokerista uutisarkisto
- September 2010
- August 2010
- July 2010
- June 2010
- May 2010
- April 2010
- March 2010
- February 2010
- January 2010
- December 2009
- November 2009
- October 2009
- September 2009
- August 2009
- July 2009
- June 2009
- May 2009
- April 2009
- March 2009
- February 2009
- January 2009
- December 2008
- November 2008
- October 2008
- September 2008
- August 2008
- July 2008
- June 2008
- May 2008
- April 2008
- March 2008
- February 2008
- January 2008
- December 2007
- November 2007
- October 2007
- September 2007
- August 2007
- July 2007
- June 2007






